Share |

VAREJOKI

   

nappi.jpgKartalla

varejoen_kivikoulu.jpgVarejoen koulu

Varejoen kirkonkello

 

 Ort. Tsasouna                                               

 

Varejoen kylä perustettiin v.1946 Petsamon evakkojen asutusalueeksi.

Kylä sijaitsee Mellakosken tienvarressa. Entiseen Varejoenkylän keskukseen matkaa Jäämerentien risteyksestä 5 km Mellakoskelle päin. Keskuksessa sijaitsi koulu, kaksi kauppaa, posti, taksi ja terveystalo. Nyt siinä on jäljellä vain koulurakennus jossa ei toimi koulua.

Kylään kuuluu alueet Löylyvaaran tie, Kolopetäjän tie, Polvenojan tie, Sivakkajoen tie, Petäjämaan tie,Kätkävaaran tie, Jänkäperän tie ja Sihtuuna- Kuikeron perä.

Teiden varsilla on asutusta enää harvakseltaan. Taloja on noin 60 joista n.48 vakituisesti asuttua. Kylällä on 7 maatilaa, joista 3 "suurtiloja" nykyaikaisin varustein.

Kylällä ei ole siis kauppoja eikä postia joten kaikki palvelut sijaitsevat 5-20 km päässä asutuksesta.

Kylällä asuu vielä muutama alkuperäinen petsamolainen.

nappi.jpgAsutus tänään

 

Varejoen asutusalueen historiaa

Kun Petsamon alue jouduttiin V.-44 sodan seurauksena luovutta­maan Neuvostoliitolle, sen väestö siirrettiin muualle Suomeen. Sijoituspaikkoina olivat mm. Kalajoki ja Ii.

Tälle väestölle oli kuitenkin löydettävä oma pysyvä asuinpaikkansa. Jostain syystä Petsamolaisia ei kuitenkaan haluttu sijoittaa Oulun etelä- puolelle. Yhdeksi ja ehkä kaikkein suurimmaksi petsamo­laisten asuttamaksi asutusalueeksi muodostui Tervolan kunnas­sa oleva Varejoen asutusalue. Tätä aluetta sanottiin alussa Lapin Kolmioksi.

Suomen valtio oli joutunut vaikean tehtävän eteen. Sen oli lyhyessä ajassa sijoitettava suuri väestönosa, karjalaiset ja Petsamon siirtolaiset uusille asuma-alueille. Asia oli uusi, eikä virheiltä voitu välttyä. Varejoen asutusalueen kohdalla suurin, ja hämmästyttävä virhe oli, että valtio aloitti kylän rakentamisen ennen kuin maantie yhteys kylään oli saatu. Matkaa rakennettavan kylän keskustaan lähimmältä maantieltä oli noin viisi kilometriä. Huoltoyhteytenä käytettiin Törmävaaran yli johtavaa polkua. Koska teitä ei ollut, jouduttiin työtavat so­peuttamaan olosuhteitten mukaan.

Näin jälkeenpäin ajatellen nämä työtavat ihmetyttävät ja ehkä niissä oli myös huvittavia piirteitä, mutta silloin ne olivat totisinta totta.

Olikohan uhrattu montakaan ajatusta sille, miten nämä ihmiset tulisivat selviytymään uusissa, oudoissa olosuhteissa.

Rakennustoiminnan alettua oli tavoitteena, että valtio raken­taisi kahdellekymmenelle tilalle navetan, joissa olisi kaksi pientä huonetta asumista varten. Nämä tilat olivat niin sanot­tuja runkotiloja.

Teiden puuttumisen takia rakennustarvikkeiden kuljettaminen tuotti suuria vaikeuksia. Sementtisäkit kuljetettiin nelostien varresta Varejokea ylös veneillä rakennuspaikalle. Varejoki soveltui kuitenkin huonosti tähän tarkoitukseen, koska se on suhteellisen vähävetinen ja siinä on runsaasti koskia.

Kantamistakin riitti, kun joka kosken alapuolella oli säkit otettava veneestä ja kannettava kosken yläpuolelle ja lastat­tava, siellä taas veneeseen. Matkaa maantieltä viimeiseen ta­loon oli yli kymmenen kilometriä.

Rakennuspuutavaran kuljettamiseen käytettiin myös Varejokea, nyt päästiin onneksi uittamaan myötävirtaan. Sahauspaikalta laskettiin puutavara jokeen ja rakennuksien kohdalla vedettiin maihin tarpeellinen määrä varejoen_kylyh567puunajo.jpglautoja, lankkuja ja hirsiä. Suurimmat sahauspaikat olivat Santalampi ja Kolokoski, sekä kaksi pienempää sahauspaikkaa kylän keskustassa.

Rakennuspuutavaraa kuljetettiin myös hevosilla rakennuspai­koille.

Tien puute vaikeutti myös soran ajoa rakennuspaikoille. Sora ajettiin hevosilla ja kun matkaa oli jopa kolmekin kilometriä tietöntä metsätaivalta, on ihme, että soraa oli tullut perille­ asti.

Koska vaikeudet olivat näinkin suuria, kävi kesän rakennuskausi aivan liian lyhyeksi. Syksyn tullen jouduttiin ne vai­voin kuljetetut sementtisäkitkin lastaamaan hevosen rekeen ja viemään pois varastoitaviksi. Ei kesän aherrus ollut kuitenkaan aivan hukkaan mennyt, niistä kahdestakymmenestä navetasta oli yksi valmis ja neljä- viisi keskeneräistä, sekä muissakin oli havaittavissa myönteistä ke­hitystä.

Tiiliä tarvittiin myös, niinipä valtion toimesta päätettiin aloittaa tiilien teko. Savipaikka löydettiin kylän varejoen_kylyh435_tiilien_teko.jpgkeskeltä, savi tutkittiin valtion toimesta ja hyväksi havaittiin. Niinpä siihen pystytettiin tiilitehdas. Tiiliä tehtiin koko kylän tarvetta varten. Tiilien polttamiseenkin saatiin ammat­tinsa osaava tiilien polttaja, niin tiilien polttokin onnistui. Mutta sitten tuli harmittava takaisku, nämä tiilet eivät kestä­neetkään käytössä, savi oli ollut sittenkin sopimatonta tiilien tekoon.

Näin kului ensimmäinen kesä ahkerassa aherruksessa ja niin kuluivat myös ne kaksikymmentä miljoonaa markkaa, jotka valtio oli varannut näitten kahdenkymmenen navetan rakentamiseen. Mutta tätä kahtakymmentä miljoonaa, vuoden -46 rahassa lasket­tuna etsittiin vielä pitkään rikospoliisin avulla. Ilmeisesti kuitenkin kaikille menoille löytyi hyväksyttävä tosite, koska ketään ei liene asetettu syytteeseen tämän asian yhteydessä.

Vuoden -46 aikana tuli Varejoen asutusalueelle asumaan neljä ­viisi perhettä, näihin valtion toimesta rakennettuihin rakennuk­siin. Tämän jälkeen asukkaat saivat itse ottaa vastuun rakenta­misesta. Nyt ei kuitenkaan ollut varaa käyttää miljoonaa mark­kaa rakennusta kohden, vaan asukkaat saivat pieniä halpakorkoi­sia lainoja rakentamiseen. Esimerkiksi rakennukselle, johon oli valtion toimesta kaivettu perustuskuopat, ajettu hiekkaa. 20m3 ja toimitettu rakennuspuutavara, sai lainaa 60.000 mk vuoden -47 rahassa. Tällä summalla suostui kaksi kirvesmiestä tekemään töitä kaksi kuukautta, kun sai talosta ruoan.

Kun rakentamiseen, tarvittiin paljon muutakin, kuten nauloja, tiiliä, sementtiä ym. niin, tilanne näytti vaikealta. Tilanne helpottui kuitenkin huo­mattavasti, kun Varejoelle tuli 23 kveekaria töihin kesällä -47. Kveekareita oli aina kaksi- kolme samassa talossa töissä koko kesän ja heillä oli myös ruoka omasta takaa. Samoin rahoitustilanteeseen tuli helpotusta, kun kylmäntilan perustamispalkkiosta saatiin määrätty summa käyttää rakenta­miseen. Kun vielä maantiekin saatiin talven -46 ja -47 aikana ajettavaan kuntoon Varejoelle, niin edellytykset rakentamiselle olivat olemassa.

Rakennustoiminta käynnistyikin nyt ennätysmäisen vilkkaana. Ensiksi rakennettiin pienempi tilapäinen rakennus, jossa asuen voitiin rakentaa muut tilalle kuuluvat rakennukset. Sitä mukaa, kun tie eteni kulkukelpoisena, tulivat myös asukkaat ja lyhyessä ajassa rakennettiin rakennusten osalta valmiiksi noin kuusikymmentä tilaa.

Samanaikaisesti, kun rakennettiin rakennuksia, oli raivattava myös peltoa. Pelloksi tarkoitetulta alueelta hakattiin tal­vella metsä pois ja toukokuussa aloitettiin hakkuutähteitten polttaminen, ne oli poltettava ennen kuin maa kuivuisi liikaa, ettei tuli leviäisi metsään. Silloin nousikin savuja kylän joka kolkalta ja nokista raivaajakansaa liikuskeli raivioilla kuin muurahaisia.

Tämän jälkeen tulivat kuvaan Pellonraivaus Oy:n puskukoneet jotka irrottivat kannot. Seuraavassa vaiheessa tärkeimmät työkalut olivatkin sitten kuokka ja lapio.

Kun entinen kalastaja katseli kuokkaa, hän sanoi: "leveäksi on mennyt turskan koukku". Mutta menneeseen ei ollut enää paluuta, siksi katseet luotiinkin rohkeasti ja innostuneesti eteenpäin. Haluttiin perehtyä hyvin tähän uuteen ammattiin ja osallistut­tiin innokkaasti Maamiesseuran järjestämiin kylvö- ja lannoituskursseihin, joita oli pitämässä mm. agranomi Eino Kurkela ja paikalliset maatalousneuvojat.

Näihin aikoihin kerrottiin Tervolassa juttua, että Aarno Jun­tunen, jota leikillisesti sanottiin varejokilaisten varejoen_kylyh466juntunen.jpgheimopäälliköksi olisi Törmävaaran laella katsellut Kemijoelle päin ja sanonut "Tuolla maa on kyllä viljavaa, mutta sitä asuu voimakas kansa", Mutta tämä on kyllä sitä tervolalaisten itsekehua, kyllä Juntunen silloin Varejokilaaksoon päin katseli, kun hän sen voimakkaan kansan huomasi. Kyllä Varejokilaaksonkin pellot viljavia olivat, ohra kasvoi hyvin ja ihmiset olivat iloisia, kun saivat leivän omasta pellosta ja oli jauhoja antaa karjal­lekin. Kasvatettiin myös naurista josta tehtiin AlV-rehua. Sitten tulivat hallavuodet. Vuosi vuoden jälkeen halla vei kai­ken viljan. Se tuotti paljon pettymystä ja rasitti asutustilal­listen ennestäänkin heikkoa taloutta, ohran viljelystä luovuttiinkin sitten kokonaan.

Sitä mukaa, kun saatiin peltoa raivattua, koitettiin lisätä myös karjaa. Siinäkin oli omia vaikeuksiaan kun karjan ostaminen oli kallista ja kasvattamalla tuntui toivottoman hitaalta. Asiaan tuli jonkin verran helpotusta, kun v.-47 saatiin Punaisen Ristin välityksellä Ruotsista 19 lehmää ja siitossonni, sekä v.-48 Suomesta koottuja lehmiä 12 kappaletta. Lehmistä maksettiin kuljetuskustannuksia vastaava hinta. Lehmät otti vastaan Varejoen Maamiesseura, joka jakoi sitten lehmät varejokisille. Sonnin hoitamista varten perustettiin sonniosuuskunta ja se toimi v.-67 saakka.

Alkuvuosina ei lehmistä kylläkään ollut paljon rahallista tuloa koska ei voitu lähettää maitoa meijeriin, lähin maitoautoreitti kulki noin seitsemän kilometrin päässä Varejoelta.

Rahatuloja saatiin metsän myynnillä. Hakkuuluvan saatuaan sai asutustilallinen myydä metsää tilan tuottoa vastaavan mää­rän, joka oli yleensä 80 m3. Myyntitulosta pidätettiin päältä kantorahan osuus ja työn osuus jäi tilalliselle. Kantorahan osuudenkin sai pois, kun nöyrästi anoi ja osoitti sitovasti, että käytti rahan tilan kunnostamiseen, ruokaa sillä ei missään tapauksessa saanut ostaa.

Kulkipahan sitten Varejoella metsän ostaja, lupasi tukeista hyvän hinnan, mutta halusi puut myös heti. Kuka siinä nyt ehti hakkuulupaa anomaan, vaan heti aamun sarastaessa sarkapuseroisia miehiä hevosineen, sahoineen ja kirveineen, aisakellojen iloisesti kilkattaessa painui metsän siimekseen.

Kohta kuuluikin metsästä reipas työn kalske, mutta tämän kalskeen sattui kuulemaan valpas lainvalvoja. Hän katsoi velvollisuu­dekseen puuttua asioitten kulkuun ja kohta 24 varejokilaista asutustilallista huomasi istuvansa käräjäsalin odotushuoneessa syytettynä luvattomasta metsän hakkuusta.

Asian vakavuudesta johtuen he olivat palkanneet yhteisesti taitavan asianajajan itseään puolustamaan. Mutta, kun ensim­mäinen mies huudettiin sisään, huomattiin, että hän ei ollut pystynytkään maksamaan osuuttaan asianajajan palkkiosta, oivallettiin, että jos hän menee yksin ja saa kovan tuomion ei hyväkään asianajaja saa toisten tuomioita pienemmiksi, niinpä karvalakki teki nopean kierroksen miesten keskuudessa. ja ensimmäinenkin mies meni vastaamaan teoistaan asianajaja tukenaan. Asianajaja selitti oikeudelle, että: "eihän tässä nyt mitään lakia oltu rikottu, mitä nyt vähän byrokratian koukeroita oikaistu". Oikeus katsoi kuitenkin, että lakia oli rikottu 10-20 päiväsakon verran ja jotain pieniä korvauksia. Niinpä tämä puuhakas miesjoukko lähti vapaina miehinä kotiaan kohti.

Varejoen kansa jatkoi värikästä elämäänsä korkeitten vaaro­jen suojaamalla alueellaan kuin omassa valtakunnassaan.

Tervolan alkuperäinen väestö seurasi tarkoin, kummastellen, ja joskus vähän vihamielisenäkin varejokilaisten touhuiluja.

Kun Varejoelle perustettiin V.-54 metsästysseura, joka oli ensimmäinen Tervolassa, huolestuneet tervolalaiset ilmoittivat nimismiehelle että nyt ne ovat jo aloittaneet siellä aseellisen varustautumisen. Ymmärsihän nimismies, että metsästysseu­rastahan siellä varmaankin on kysymys, kysyi kuitenkin mielen­kiinnosta, että mitä te pojat siellä oikein touhuilette.

Maaherra Uuno Hannulan sympatiat olivat varejokilaisten puolella, Hän vieraili usein varejokilaisten järjestämissä raivaus- ja suvijuhlissa sekä muissakin tilaisuuksissa. Juhlapuheissaan hän usein, ymmärtäen myös tervolalaisten asenteet, kehoitti rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Alussa liikenneyhteydet olivat alkeelliset, se oli sitä, että saapasta toisen eteen. Kiireellisessä tapauksessa soi Aarne Hessellgreniltä vuokrattua polkupyörän, se oli kylän ainoa ja reissu Tervolaan maksoi 5 mk. Myöhemmin Hessellgren kehitti tätä palvelumuotoa hommaamalla taksin.

Liikenneolot parantuivat huomattavasti, kun Pentti Nurminen aloitti liikennöinnin linja-autolla Sihtuunasta varejoen_kylyh465linja-auto.jpgKemiin touko­kuussa 1950. Ensimmäisenä talvena linja-auto ei voinut ajaa Sihtuunaan asti, koska tietä ei aurattu, vaan auto joutui palaamaan takaisin Varejoen kaupalta. Tämän välin pitivät linja-auton kuljettaja ja kyläläiset lapioimalla, liikennöitävässä kunnossa. Onneksi talvi ei ollut oikein runsasluminen.

Tampereen Rajaseudun Ystävät muistivat monin tavoin varejokilaisia. Heidän toimestaan rakennettiin Varejoelle terveys­talo V.-49. Kun se myöhemmin kävi tarpeettomaksi, myi kunta sen yksityiselle omakotitaloksi. Vuotta myöhemmin eli v.-50, rakennuttivat he myös työtuvan Varejoen naisten käyttöön, siellä naisilla oli mahdollisuus kutoa ja ommella, Rajaseudun Ystävien palkkaaman ohjaajan opastamana.. Ompelukoneet ja kangaspuut Varejoen naiset saivat lahjoituksina yksityishenki­löiltä. Ohjaaja oli toimessa yhden vuoden. Työtupa oli varejoki­laisten hallinnassa mutta ei varejoen_terveystalon_lahjoitus.jpgomistuksessa.. Myöhemmin Rajaseu­dun Ystävät ilmoittivat halukkuutensa lahjoittaa työtupa jon­kin varejokilaisen rekisteröidyn yhdistyksen käyttöön. Varejoen Maamiesseura ilmoitti olevansa valmis ottamaan vastaan. Kuitenkin kävi niin, että eräs varejokilainen henkilö, jostakin katkeroituneena, ilmoitti Rajaseudun Ystäville varejokilaisten olevan niin riitaisia etteivät he mitään työtupaa tarvitse.

Varejokilaiset kyllä pitävät tätä väitettä kohtuuttomina. Niin siinä sitten kävi, että työtupa lahjoitettiin Tervolan seurakunnalle ja siinä meni myöskin ne naisten omistamat ompelukoneet ja kangaspuut, se pahoitti kyllä naisten mieliä. Rajaseudun ystävien palkkaamana kodinhoitajana Varejoella toimi yhden vuoden ajan v.-50 Eeva Ala-ollitervo.

Jäljellä on enää yksi Rajaseudun ystävien välityksellä tul­lut lahjoitus, nimittäin kenkätehtailija Aaltosen lahjoittama kirkonkello. Kello on 600 kg painava ja erittäin kaunisääninen. Tällä kellolla Juho Kurtti usean vuoden ajan joka lauantai ilta kuuden aikaan soitti pyhän alkaneeksi.Kello on Varejoen kyläläisten omistama eikä millään seurakun­nalla ole siihen osuutta. Kunvarejoen_kylyh527kellotapuli.jpg sitten Tervolan seurakunta ilmoit­ti aikeensa siirtää tämä kello Tervolaan ison kirkon torniin, syntyi Varejoella suuri häly. Lista lähti kiertämään kylää ja kahdessa päivässä listaan tuli yli 200 nimeä, jotka vastustivat jyrkästi kellon siirtämistä pois Vare- joelta.Asia raukesi tähän, mutta sen jälkeen kello siirrettiin turval­lisemmalle paikalle, Varejoen Ortodoksisen rukoushuoneen tontille. Kellotapulin rakennuskustannuksista vastasivat yhteisesti Orto­doksinen seurakunta ja Tervolan Luterilainen seurakunta. Kello on edelleenkin varejokilaisten omistama ja. niinpä se kaikuu vieläkin kerran kuussa varejokilaisten yhteishengen symbolina.

Maamiesseura ry.

Varejoen Maamiesseura ry. joka on edellä tullut jo jonkin ker­ran mainittua, perustettiin heti kylän rakennusvaiheen alussa toukokuussa 1947. Siitä muodostukin. eräänlainen korkein yhtei­sistä asioista päättävä elin.. Kun tuli jokin tärkeä kyläläisiä yhteisesti koskeva asia eteen, kokoonnuttiin Maamiesseuran ko­koukseen asiaa pohtimaan. Kun asiasta tehtiin päätös, toteutet­tiin se yksituumaisesti. Näin saatiin moni vaikea asia hoidet­tua.

Kun Varejoelle hommattiin ensimmäinen puhelin v.-48, Maamies­seuran järjestämillä talkoilla hankittiin metsästä puhelinpyl­väät. Samoin v.-54 Varejoen sähköistämisen alullepanijana toimi Maamiesseura.

Myös ulkopuoliset arvostivat Varejoen Maamiesseuraa kyläläis­ten edustajana. Kun liikennöitsivarejoen_kylyh453fergu.jpgjät tarvitsivat kyläläisten lau­suntoa liikennöintilinjoista, se pyydettiin Maamiesseuralta, samoin taksimiehet liikennelupia hakiessaan.

Maamiesseuran omistukseen annettiin myös varejokilaisten v. -48 Punaiselta Ristiltä saama traktori työkoneineen. Traktori on mallia FORD 8 NAN, bensa petrooli moottorilla, ja valmistettu USA:ssa

Kun kyläläisillä ei ollut minkäänlaisia kokoontumistiloja, rakensi Maamiesseura v.-49 oman talon. Tässä talossa pidettiin­kin sitten vuosien mittaan monet juhlat ja iltamat, kunnes sitten Maamiesseura lahjoitti sen Maatalousnaisille. Maatalousnaiset myivät sen sittemmin varejoen_kylyh486maamiesseura.jpghuutokaupalla ja se purettiin.

Vielä v.-80 osoitti Maamiesseura elinvoimansa. Kun Varejoelle ryhdyttiin puuhaamaan vesi johtoverkostoa, maamiesseuran kylätoi­mikunta, vahvoja, tosiasioita esittäen ja taitavasti taktikoiden, ajoi tahtonsa läpi. Verkoston rakentaminen aloitettiin jo v.-8l pumppaamo saatiin valmiiksi ja jo muutamaan taloon vedetyksi ve­sijohto

Hevosystävät ry.

Alkuvuosina oli hevonen erittäin tärkeä eläin kyläläisille. Tavallisten maa- ja metsätöiden lisäksi hevonen oli miltei ainoa kulkuneuvo. Varsinkin talvisin, kun teitä ei aurattu, muita kulkuneuvoja ei voinut käyttääkään.

Kun välimatkat olivat pitkiä, pyrittiin pitämään nopeita ja hyviä hevosia. Vähitellen syntyi keskustelua siitä, kenellä on nopein hevonen. Asia ei tuntunut kuitenkaan keskustelemalla selviävän ja niin päätettiin pitää kilpailut asian selvittämi­seksi.

Ensimmäiset kilpailut järjesti Maamiesseura. Oli kevättalvi ja ajettiin reellä. Kylän väki oli kokoontunut seuraamaan tätä merkkitapausta. Kilpailut ajettiin kolmessa sarjassa, oli ravisarja, laukkasarja sekä naisten ajama sarja.

Kilpailut voitti Aarno Juntusen hevonen. Palkintojenjakotilai­suudessa kuitenkin Jussi Seppi leikkisässä puheessaan sanoi, että Kalle Myllärin hevonen olisi yhtä hyvin voinut voittaa., ellei Kalle olisi pudonnut reestä tai samoin Lauri Vuokilan hevonen jos se ei olisi kääntynyt kotipihalle ennen maalia. Naisten sarjassakin nopein aika ajettiin Aarno Juntusen Roima hevosella, ajajana oli Anna Seppi. Toiseksi tuli Jenny kuva0059.jpgMylläri hevosellaan.

Asian saaman innostuksen vuoksi päätettiin perustaa oma yh­distys järjestämään ravikilpailuja. Yhdistyksen nimeksi tuli Varejoen Hevosystävät ry. Hevosystävät järjestyvätkin sitten kilpailuja joka kesä ja näihin kilpailuihin tuli osanottajia kauempaakin.

Tunnetuimmiksi varejokilaisiksi hevosiksi tulivat Aarne Hessellgrenin ori Temu, joka kuului Pohjois-Suomen nopeimpiin ja Veijo Seurujärven tamma Ponnetar, joka sijoittui myös hyvin kil­pailuissa. Samoin tunnettuja hevosia olivat Kalle Lammin hevo­set Aaronin Lotta ja Saara, eivät kuitenkaan nopeutensa vuoksi vaan ahkerasta osanotosta kilpailuihin.

Hengellinen toiminta

Varejoen asukkaista suurin osa oli luterilaisia, mutta oli myös kymmenen perhettä, jotka olivat Ortodokseja. Luterilaisilla oli mahdollisuus, niin halutessaan, käydä Tervolan kirkossa, mutta kulkuyhteydet olivat huonot ja matkaakin kertyi toistakymmentä kilometriä. Jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia nidottiin Varejoen koululla silloin tällöin, ei kuitenkaan säännöllisesti.

Ortodoksien osalta tilanne oli vielä heikompi, lähimpään Orto­doksien kirkkoon oli matkaa yli 80 km. Ortodokseja, jotka olivat entisellä kotiseudullaan tottuneet käymään kirkossa, tilanne ei tyydyttänyt. Oulun Ortodoksisella seurakunnalla, johon varejokilaisetkin kuuluivat, ei ollut mahdollisuutta rakentaa kirkkoa tai rukoushuonetta Varejoelle. Aikansa asiaa harkittuaan päättivät varejokilaiset itse rakentaa rukoushuoneen. Rakennusasiaa eteenpäin viemään valittiin rakennustoimikunta, johan tuli puheenjohtajaksi Vasili Kemoff, sihteerinä toimivat Martti Volotinen ja Edvard Ramsay. Vasili Kemoff’in joutuessa sairauden takia luopumaan tehtävästä, jatkoi varejoen_kylyh489tsasounan_rakennuspaikka.jpgpuheenjohtajana Vilho Kemoff.

Päätös rukoushuoneen rakentamisesta tehtiin v.-54 syksyllä, talvella saatiin rukoushuoneelle tontti ja pantiin käyntiin rahankeräys ja syksyllä V.-55 aloitettiin rukoushuoneen rakentaminen. Vuonna -56 saatiin lupa käyttää rukoushuoneen 6000 m3 tonttia hautausmaana.

Rakentamiseen tarvittavasta puutavarasta suurin osa saatiin lahjoituksena tukkeina paikallisilta ortodokseilta. rakennustöistä tehtiin osa talkoilla, mutta käytettiin myös ammattikirvesmiehiä. Käytetystä rahamäärästä noin puolet saatiin keräyksillä ja loput kirkkojen jälleenrakentamisrahastolta ja Ortodoksiselta seurakunnalta. Käyttöön rukoushuone otettiin v. 1959 ja vuonna 1963 se luovutettiin hautausmaineen Oulun Ortodoksiselle seurakunnalle

Järjestötoiminta

Varejokilaiset olivat innokkaita järjestöihmisiä. Jo mainituksi tulleiden lisäksi toimivat seuraavat järjestöt: Varejoen maatalousnaiset ja Sivakkajoen maatalousnaiset toimivat ensin omina osastoinaan, myöhemmin ne yhdistettiin ja ne toimivat nyt yhtenä osastona nimellä Varejoen Maa- ja Kotitalousnaiset.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton osasto perustettiin v.-48, se toimi aikoinaan aktiivisesti Kalle Lammin ollessa puheenjohta­jana. Nykyisin ei ole enää toimintaa.

Varejoen Nuorisoseura perustettiin v.-66. Tarkoituksena oli, että eri puolueisiin kuuluvat nuoret voisivat toimia yhdessä. Alusia toiminta oli vilkasta, esitettiin mm. näytelmää Kuoppakylän kome­dia, jossa oli 23 esiintyjää. Nyt ei ole toimintaa. Kalevan Nuoret perustettiin V.-69 ja se toimii edelleen.

Poliittinen toiminta

Koska vaikutusmahdollisuudet kunta- ja valtiotasolla onnistuivat ainoastaan poliittisten puolueitten avulla, perustettiin Varejoellekin eri puolueiden osastoja.

varejoen_kylyh532tanssilava.jpgEnsimmäisenä perustettiin SKDL:n Varejoen osasto v.-46. Sen perustivat Varejoella töissä olleet työmiehet. Ainoana Varejoen asukkaana oli mukana Aarne Hessellgren. Osasto toimii edelleen yhdessä SKP:n paikallisosaston kanssa, joka perustettiin V.-40.

Maalaisliiton Varejoen osasto perustettiin niinkin myöhään kuin V.-57. Se toimii edelleen Keskustapuolueen Varejoen osaston ni­mellä.

Keskustapuolueen naisten Varejoen osasto perustettiin v.60 ja toimii edelleenkin.

Maaseudun Nuorten Liiton Varejoen osasto, nykyisin nimellä Nuorten Keskustan Liiton Varejoen osasto perustettiin v.-52. Sen toiminta on ollut niin ansiokasta ja monipuolista, että se vaatisi oman historian kirjoittamisensa. Se toimii edelleenkin.

Varejoen pioneerit perustettiin v.-52. Nykyisin ei ole toimintaa,

Varejoen Demokraattiset Naiset perustettiin v.-52 ja se toimii edelleen.

Keskustapuolueen Varhaisnuorisojärjestö Vesaiset toimi alkuvuo­sina vilkkaasti, mutta nykyisin ei ole toimintaa.

varejoen_kylyh473palovaaran_vauhti.jpgPuhtaasti varejokilaista urheiluseuraa ei perustettu koskaan. Urheileva nuoriso toimi Tervolan Terävän Varejoen kyläosaston ja Palovaaran Vauhdin Varejoen kyläosaston puitteissa. Varejoella on kyllä ollut hyviä urheilijoita niin kesä- kuin talvilajeissakin.

Eräänä erikoispiirteenä Varejoen historiassa on se, että täällä on ollut vankileiri. Vangit olivat pienehköistä rikoksista alle vuoden tuomion saaneita miesvankeja. Vankileiri toimi vuosina 46 - 48. Vankeja käytettiin Varejoen alueen peruskuivatuksen yhteydessä kanavien kaivamiseen ja kanavia syntyikin kilometri­kaupalla. Suurimmat kanavat kaivoi kuitenkin "Hullu Jussi", eräänlainen heittokauhalla varustettu kaivinkone.

Toisena huomionarvoisena seikkana kannattaa mainita, että jo ennen Varejoen asutusalueen perustamista oli Sihtuunassa kolme, vuoden -36 asutuslain mukaista tilaa. Sihtuuna jäi Varejoen asutusalueen sisään kylää perustettaessa. Asukkaat Sihtuunaan olivat tulleet V.-37 ja he olivat saaneet pääasiallisen toimeen­tulonsa metsätöistä. Asutuslain mukaisen tilan hintaan oli kuu­lunut kaksi hehtaaria peltoa, joka oli valtion toimesta raivattu, joten he saattoivat pitää paria lehmää ja hevosen. Ennen Varejoen asutusalueen perustamista ainoa kulkuyhteys Tervolaan oli Varejokivartta ja Törmävaaran yli kulkeva polku. Tie Sihtuunaan valmistui vuonna 1949.

Kylän kehitys jatkui kohtalaisen ripeänä, kunnes kuusikymmentä­luvun puolivälin jälkeen maataloudelle vihamielisen suhtautu­misen voimistuttua Suomessa, sen vaikutukset näkyivät myös Varejoella.

Asutustilallinen, joka oli hiellä ja tuskalla rakentanut ja rai­vannut, huomasi nyt olevansa syytetty konna, ehkä jopa Isänmaan petturi.

Pelloista, jotka hän oli raivannut, luvattiin nyt korvausta jos hän jättää ne heitteille, hänen lehmistään alettiin maksaa tapporahaa.

Susille löytyi puolustaja, mutta Lapin ihmisille ei. Korvenraivaajan mieleen hiipi ajatus."Meitä on petetty". Nuoret eivät halunneet konnan osaa, vaan hakeutuivat muihin am­matteihin ja muuttivat pois. Kokonaisia perheitä muutti pois, osa Ruotsiin, osa Etelä-Suomeen.

Metsä alkoi vallata takaisin siltä ryöstettyä aluetta. Kun kylällä oli ollut parhaimmillaan karjaa kuudessakymmenessä talossa, niin -70 luvun alkupuolella oli enää kymmenessä talossa. Kylän neljästä yhtä varejoen_kylyh545osuuskauppa.jpgaikaa toimineesta kaupasta, suljettiin kolme. Samoin jäi tyhjilleen myös toinen kansakoulu.

Ne kyläläiset, jotka jäivät paikoilleen, jatkoivat monien vaikeuk­sien ahdistamina sinnikkäästi työtään.

Kun sitten V.-72 presidentti Kekkosen aloitteesta asutustilal­liset vapautettiin maatalouteen kohdistuvien Valtion lainojen maksuista, sillä oli suuri merkitys. Sen taloudellisen merkityk­sen lisäksi se loi monin tavoin kolhittujen ja kiusattujen asutustilallisten mieliin uutta toivoa.

Sen jälkeen kylän kehitys jatkuikin valoisan toiveikkuuden merkeissä.

Peltoja, jotka oli jätetty heitteille, alettiin ottaa uudelleen viljelykseen ja salaojitustoiminta käynnistyi. Samoin karjara­kennuksia laajennettiin ja ajanmukaistettiin tai rakennettiin kokonaan uusia.varejoen_kylyh554salaojitusta.jpg

Ne asukkaat, jotka aikoinaan ottivat tilan Varejoelta, eivät ehkä nähneet sitä parempaa huomista, jonka toivossa he tänne tulivat. Heidän työnsä ei kuitenkaan mennyt hukkaan, he elivät vaikeuksissaankin mielenkiintoisen ja. vaiherikkaan elämänvai­heen ja loivat lapsilleen helpomman ja paremman tulevaisuuden.

Tämän historiikin on koonnut työryhmä Varejoen asutuksen 40v juhlaan.

((  Tekstin kerronta kuvaa hyvin Varejoen kellotapulin kellon soittoa.. seppijukka.. lamminkalle.. juntunen..juntunen..  ) kommentti topin)

Varejoki.net  nappi.jpg

(Varejoki.net sivuilta historiaa ja juttuja)