Varejoen kirkonkello

Kuvateksti

VAREJOEN KIRKONKELLO

Varejoen kylä perustettiin ja jaettiin Petsamon siirtoväen asuinpaikaksi 1945 jälkeen. Ankariin olosuhteisiin uutta elämää aloittamaan joutuneet Jäämeren rantojen asukkaat rakensivat ensin väliaikaisia asumuksia ja eläinsuojia, päästäkseen varsinaiseen rakennustyöhön.

Rajaseudun Ystävät ry Tampereelta tuli avustamaan kyläläisiä elämän alkuun ja rakennutti Terveystalon jossa kävi terveyssisar ja kätilö sekä lääkärikin pitämässä vastaanottoa. Lisäksi rakennutettiin Työtupa johon sijoitettiin kangaspuut ja ompelukoneita sekä nimettiin ohjaaja niiden käyttöön.

Seuraavaksi kyläläiset alkoivat tuumailemaan oman kirkon tai rukoushuoneen hankkimisesta Törmävaaran laitaan. Vuonna 1948 oli Tervolan seurakunnan kanssa keskusteluissa päädytty siihen, että hanke voidaan toteuttaa. Kyläläisistä suurin osa kuului EvLut kirkkokuntaan. Päätettiin lähettää Tervolan Seurakunnan edustajaksi pastori Erkki Ervamaa, ja varejokilaisten edusmieheksi Aarno Juntunen Rajaseudun Ystävien luokse Tampereelle. Neuvottelun tuloksena Rajaseudun Ystävät myönsikin rahallisen avustuksen kirkon tai rukoushuoneen perustamiseen.

Samalla matkalla kylän edustajat tapasivat Kenkätehtailija Aaltosen ?( kellon lahjoitti LokomoOy ?) joka lupasi toimittaa kellon tähän uuteen rukoushuoneeseen. Kello tuli Varejoelle lupauksen mukaan keväällä 1949 . Kellotapuli rakennettiin ja Juhannukseksi kello oli soittovalmiina. Rajaseudun Ystävien rahoitusapu ei  täyttynyt monien muuttuneiden asioiden johdosta. Rukoushuoneen rakentamista ei saatu rahoitettua ja niin hanke jäi toteutumatta. ( 2013 on saatu uutta tietoa kappelihankkeesta ja rahoituskuvioista. Niistä kerrotaan myöhemmin)

Kello kyläläisille kuitenkin jäi muistuttamaan kylän historiasta.

*********************

Juho Kurtti soitti kelloa vuosien ajan lauantaisin klo 18.00 ja juhlapyhien aattoina sekä suruviestinä tarvittaessa. Viimeisenä kellonsoittajana oli tsasounan isännöitsijänä toiminut Vilho Kemoff.

Kello on siirretty lähelle Ortodoksien Tsasounaa alku-peräiseltä sijaltaan, joka oli noin 40 metriä itään nykyi-seltä paikaltaan. Kellotapuli on rakennettu uudestaan tsasounan remontin yhteydessä.

Kello on edelleen Varejoen kyläläisten omistamana.

**

VAREJOEN KIRKONKELLO oli joutua ryöstetyksi…

 

( Leike Pohjolan Sanomista … )

 Yksi kirkonkello - kaksi uskontoa

Tervolan Varejoella asuville entisille petsamolaisille on aikanaan lahjoitettu kirkonkello. Alueella asuvista henkilöistä on osa ortodokseja ja osa luterilaisia. Kaikille asukkaille tarkoitetun kellon teline uusitaan, samalla kun kello siirretään toiseen paikkaan, ortodoksisen kirkon ja luterilaisen kirkon vierekkäin olevien tonttien rajalle. Täältä kello tulee soimaan yhteistä ääntä kahden eri kirkkokunnan jäsenille.

Kylässä pidetyn neuvottelutilaisuuden päätöstä Tervolan seurakunnan kirkkoherra Alpo Sipola pitää erittäin onnistuneena. Ajan patinoima kelloteline on heikkokuntoinen, joten sen uusinta on tarpeen. Tervolan seurakunnan kirkkohallintokunta käsitteli kelloasiaa ja totesi kellolla olevan Varejoella vähän käyttöä. Kirkkohallintokunnan jäsenet tutustuivat kellon ja sen telineeseen, samalla kun keskusteltiin kellon mahdollisesta siirrosta Tervolan kirkon kolmanneksi kelloksi. Ennen siirtoa päätettiin neuvotella Varejoen asukkaiden kanssa.

Neuvottelussa todettiin, että kello on tarkoitettu kylän kaikille asukkaille, olipa heidän uskontonsa mikä tahansa ja näin päädyttiin alussa kerrottuun ratkaisuun.

Kyläläiset suorittivat ennen neuvottelukokousta nimien keräyksen kirjelmään, jolla torjuttiin kellon siirtoajatus. Nimiä kertyi lähes 100, vaikka keräysaika oli varsin lyhyt. Allekirjoittajista oli osa ortodokseja ja osa luterilaisia.

Varejoen asukkaiden yhteinen kello tulee piakkoin soimaan samaa säveltä asukkaille, tunnustivatpa he kumpaa uskontoa tahansa.

**********